maanantai 1. joulukuuta 2014

Satavuotiaiden vanhusten pelastusoperaatio

Haimme sukulaisiltani noin satavuotiaan oven, josta teemme meille hieman nykyistä suuremman ruokapöydän talven aikana. 

Lisäksi ajattelin kunnostaa niin ikään hyvin vanhan pikku apteekkarinkaapin uuteen kuosiin. Sen voisi hioa ihan kevyesti ja sen jälkeen maalata esimerkiksi vaaleansiniseksi tai vihreäksi pikku väripilkuksi sisustukseemme. :) 


Ovessa on vanha 'mummolan' kahva -  jonka toiselta puolelta löytyy yhä suuri, vanha avain!


 
Tässä tuleva ruokapöytämme levy :). Ovi on väriltään kauhtuneen valkoinen. Jätämme oven luultavasti saman näköiseksi, mitä se nytkin on. Tosin saatamme vielä vanhentaa pintaa aavistuksen teräsharjan avulla. Voi olla, että laitamme oven ja päälle tulevan lasin väliin jotakin koristetta. Mietitään yhä, mitä se voisi olla. Koristeen olisi sulauduttava pöydän pintaan, ei hypättävä silmille. 


Vanha lääkekaappi on sen verran kamalan näköinen, että ajattelin hioa suurimmat maalit pois ja sen jälkeen maalata kaapin aavistuksen huolettomammin. Tällöin pinnasta ei tule ainakaan liian uuden näköistä. Sehän olisi pahinta, mitä kaappivanhukselle voisi tapahtua! Kaapin sisältä löytyi mutama hauska yksityiskohta: useita vanhoja lasisia lääkepurkkeja teksteineen. Ehkä niistäkin voisi kehitellä jotakin kaunista tai ...jopa hauskaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti