torstai 20. marraskuuta 2014

Tonttulyhty jouluksi

Rakensimme taannoisena viikonloppuna vanhoista heinäseipäistä lyhdyn portinpieleemme. Ideahan ei ollut erityisen omaperäinen, maalaistaloista koostuvassa hämäläisessä naapurustossamme kun vastaavat, perinteitä kunnioittavat rakennelmat tervehtivät iloisesti ohikulkijoita joka toisen pihatien risteyksistä. Kerranpa näin vastaavan kyhäelmän täälläpäin jopa kerrostalon pihamaalla. Villi veikkaukseni on, että Hämeessä vanhoja heinäseipäitä lienee keskivertoa paremmin saatavilla... ;) 

Tajusimme kuitenkin, että seiväslyhtyhän ihan oikeasti jopa sopii pihaamme. Vastapäätä lyhtyä on niin kuusi- kuin puuelementtiaidan suojaama roskapönttö. Roskiksen toisella puolella on ollut ihmeellinen aukko, josta olemme leikanneet ruohoa, vaikka siinä ei oikeastaan mitään ole koskaan ollut. Nytpä onkin. :) Kesällä kiinnitämme kettingeillä lyhdyn tilalle runsaan, värikkään ja pitkään kukkivan amppelin. 



Rakentamiseen meni puolisen tuntia. Seipäitä ei tarvitse juntata väkisin maahan. Riittää että ne saa tasapainoiseksi kolmioksi, jonka voi sitten kiinnittää rautalangalla yhteen. Näin seipäät voi laittaa maahan keskellä talveakin.

...pystytyspäivä oli ensimmäinen hääpäivämme. Silloinpa kelpasi vääntää rautalangasta!
 

Ajattelimme aluksi valkoista lyhtyä, mutta kaupasta ei löytynyt 'perinteisenä' laatikkomallisena kuin punaisia. Itse asiassa punainen näkyykin valkeaa paremmin etenkin silloin, kun maassa on lunta. Oli muuten yllättävän hankala löytää edullista, tavallista, neliskulmaista lyhtyä: oli ihan vain portinpieleen laitettavaksi 'ihanan kallista' Ristomatti Ratiaa - sitten löytyy iloisille immeisille keltaista, egyptihenkisille kartiota, trenditietoisille pyöreää, Espoolaisille seilorihenkistä ja gooteille hautalyhtyä. Prismassa oli peräti yksi tarpeeksi iso (muttei liian järeä), suorakulmainen malli - ja valikoimaa 20 muuta. Myös Chlas Ohlssonilta löytyi kaipaamiamme heinäseiväshenkisiä lyhtyjä. 


Piha alkaa nyt lyhdystä. Aita ja tuijarivistö on tehty alkamaan vasta n. 6 metriä risteyksestämme pihan suuntaan. 

1 kommentti: