perjantai 22. elokuuta 2014

Terassin öljyäminen

Lumen alta paljastunut terassimme lautapinta näytti olevan pienen puhdistuksen ja suuren pintakäsittelyn tarpeessa: kevätaurinko kertoi terassistamme totuuden  lempeän talvivalaistuksen hälvettyä. Puhdistimme terassin painepesurilla, jonka jälkeen öljysimme sen pariin kertaan harmaaksi sävytetyllä puuöljyllä. 


Ymmärsimme myös terassimme lattian kriittisen tilan asennellessamme parvekelaatikoita pinnaltaan heikossa maalissa olevien, kevätauringossa kylpevien kaiteiden reunoille. 



Terassimme puhdistui silmin nähden, kun näytimme sille hieman painepesurin nokkaa.








Ensimmäisen käsittelykerran jälkeen öljypinta ei näyttänyt erityisen hyvältä. Painepesurilla pesty, mutta jo alun perin kulunut laudoitus oli imenyt harmaata öljyä epätasaisesti. Terassi olisi hyvä öljytä säännöllisesti, mielellään n. joka toinen vuosi, jotta se ei menisi tämän näköiseen kuntoon.









Toisen öljyämiskerran tulos näyttää jo paremmalta! Toki olisimme voineet vielä öljytä terassin kolmannenkin kerran, mutta lopputulos on joka tapauksessa alkuperäiseen verrattuna moninkertaisesti parempi. 



Lisäsimme alkukeväästä terassillemme myös sinikeltaiset orvokit, terassin puitteiden väriset lyhdyt koukkuineen sekä uudet kalusteet. Pöytä näyttää pieneltä, mutta on jatkettava. Jatketun pöydän ympärille mahtuu 8-10 suurta tuolia. Asettelimme kulkuväylän molemmin puolin pienet pallotuijat valkoisilla kivillä koristeltuihin kukkaruukkuihin. Harkitsimme aluksi keskikokoisia puksipuita, mutta miksipä ei tuijia - hintakin oli 1/10-osa hieman paremman puksipuun arvosta. Rappuralli etualalla ei ehkä ihan sovi kokonaisuuteen, mutta on välttämätön kuraisten saappaiden puhdistamiseen.




Terassi kuvattuna ulko-oveltamme käsin. Pöydällä kukkivat tulppaanit ja mustikanvarvut. Valkeat kaiteet jävät vielä odottamaan maalausta. Yhdestä kaiteen aukosta puuttuu pari ristikkäin menevää valkeaa lautaa. Terassimme avaraa päätyä jakaa vanha heinäseiväs, johon on kiinnitetty Led-valosarja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti